Työ- ja sääpäiväkirja

Syntymäpäivä

Yksi lapsuuteni monista hiihtokuvista

Täytin tänään 42 vuotta. Äitini kertoo aina, miten kylmä oli silloin kun synnyin. Pakkasta oli yli 20 astetta. Se oli vielä noihin aikoihin täysin normaali lämpötila tammikuulle.

Tänään sain syntymäpäivälahjaksi metsäretken. Oli pitkästä aikaa selkeä ja kirkas ilma. Tammikuun matala aurinko paistoi taivaanrannassa, puiden latvojen takana. Lämpötila oli myös tämän talven muihin päiviin verrattuna poikkeuksellisen kylmä: ehkä -1 astetta, sillä osa lätäköistä oli riitteessä. Muutama hassu lumihiutalekin leijaili, vaikka en tiedä mistä ne siihen tulivat, kun taivaalla ei juuri pilviä näkynyt. Hiutaleet sulivat ennen kuin osuivat maahan.

Tuntuu, että koko talven on satanut vettä. Ehkä yhtenä tai kahtena päivänä maahan on satanut vähän valkoista, mutta lumi on sulanut heti seuraavana päivänä pois. Mustia talvia on ollut aikaisemminkin, mutta jatkuva vesisade ja lämpötilan pysyminen suurelta osin yli viidessä asteessa tuntuu kummalliselta. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma yksi uutuus on se, että jokin tietty säätyyppi jämähtää paikoilleen aikaisempaa pidemmiksi ajoiksi, sanoi Petteri Taalas haastattelussa.

Tässä kuva tämän päiväiseltä metsäretkeltä

Olen Helsingistä Turkuun muuttanut runoilija, kirjailija, runoustoimija, somekeskustelija, oman arkensa ilmastoaktivisti, kirjallisuuden merkityksen pohtija, kyseenalaistaja ja rajojen venyttäjä. Vuonna 2012 herätin huomiota kirjallisella performanssilla taikka ihmiskokeella, jossa niin sanotusti testasin onko runoudella "mahdollista elää" eli julkaisin 12 kirjaa vuodessa (tai tarkemmin sanottuna lopulta 15 kuukaudessa). En ole ollut koskaan mikään himomatkustaja, mutta olen silti matkustanut aika paljon ja työskennellyt useissa residensseissä Euroopassa ja Amerikassa sekä vieraillut jonkin verran myös esiintymässä Suomen rajojen ulkopuolella. Lapsuudessani Olen koko aikuisikäni pelännyt lentämistä, mikä on hieman rajoittanut kaukomatkailua. Vuosien 2016-2017 aikana kuitenkin lensin holtittoman paljon mikä tarkoitti myös maailmani merkittävää laajenemista. Nykyisin